Kversetiini

Kversetiini on luonnon antihistamiini eli se auttaa ehkäisemään allergisia oireita.

Kversetiinin terveysvaikutukset

Kversetiinin monien mahdollisten terveyshyötyjen vuoksi se on vilkkaan tutkimustoiminnan kohteena.

Tähän mennessä saadun tutkimusnäytön mukaan kversetiini saattaa

  • estää syövän syntyä ja kasvua
  • auttaa eturauhasvaivoissa
  • lievittää masennuksen oireita
  • hillitä tulehdusta
  • estää monien bakteerien ja virusten kasvua ja tappaa niitä.

Kversetiini estää histamiinin eritystä ja siten erilaisia tulehdus- ja allergiareaktioita.

Kversetiinin lähteet

Hyviä kversetiinin lähteitä ovat

  • kapris
  • omenan kuori
  • sipuli, erityisesti punasipuli
  • tee
  • tummat viinirypäleet
  • sitrushedelmät
  • tomaatti (erityisesti luomutomaatti)
  • parsakaali.

Suomalaisten ruokavaliossa merkittävimmät kversetiinin lähteet ovat omena ja sipuli. Kversetiini kestää kuumennusta, mutta kasviksia keitettäessä sitä voi liueta keitinveteen.

Kversetiiniä on myös seuraavissa suomalaisissa marjoissa, pitoisuuden mukaan järjestettynä:

  1. juolukka
  2. puolukka
  3. karpalo
  4. tyrni
  5. variksenmarja
  6. mustaherukka
  7. mustikka
  8. mesimarja.

3 vinkkiä kversetiinin saantiin

  • Osta luomuomenia, niin voit huoletta syödä ne kuorineen.
  • Punaisissa omenoissa on yleensä enemmän kversetiiniä kuin keltaisissa ja vihreissä. Jälkimmäisetkin ovat kuitenkin hyviä kversetiinin lähteitä.
  • Vältä sipuleiden “ylikuorimista”: merkittävä osa kversetiinistä sijaitsee uloimmissa kuorikerroksissa.

Kversetiini ravintolisissä

Kversetiiniä käytetään myös joissakin lisäravinteissa. Esimerkiksi seuraavat valmisteet sisältävät sitä: